Elomaan talo

Elomaan perikunnan omistama Mikkeli-Seuran käyttöön luovutettu rakennus on  pihapiireineen säilynyt alkuperäisessä 1880-luvun asussaan. A. Loenbomin suunnittelema keskisuuri kaupunkitalo edustaa erinomaisella tavalla alueen ensimmäistä rakennuskerrostumaa. Tontilla on päärakennuksen lisäksi pakaritupa, maakellari ja vinkkelinmuotoinen talousrakennus: talli, navetta, latriini eli makki, vaunuliiteri ja kaksi aittaa. Keittiössä on erikoisuutena ns. piian pöksö, joka on ruokakomeron päälle rakennettu matala umpiparvi.

Akkavuoren ja Naisvuoren välinen alue oli kaupungin ensimmäistä laajennusaluetta 1870-luvulla. Se kaavoitettiin keskustan oheen, varattomalle väestölle, korttelin levyisellä Esplanadinpuistolla erottaen. Nykyisten Kansan- ja Arkistokadun paikalla ollut puistikko otettiin rakennusmaaksi v.1917 asemakaavalla, joka hyväksyttiin senaatissa samassa istunnossa kuin Suomen itsenäisyys. Likolammen kaupunginosasta tuli erityisesti käsityöläisten ja virkamiesten asuttama. Verstaita oli monia. Kaupungin rahasammoksi muodostui Elomaan talon viereinen viinanpolttimo. Yleisiin laitoksiin kuuluivat kulkutautisairaala ja synnytyslaitos.


1980-luvulla katselivat mikkeliläiset Oiva Paloheimon Lapsuuspiha-runon tunnoin vanhaa, mutta hiljaista puutaloa Pirttiniemenkatu 21:ssä. Se oli jo tuolloin Mikkelissä ainoa kiinteistö, joka oli pihapiireineen säilynyt alkuperäisessä 1880-luvulta olevassa asussaan.  Mikkeli-seura otti yhteyttä omistajaan, Yhteiskoulun entiseen lehtoriin, Taimi Elomaahan ja tiedusteli talon kohtaloa. Kiinteistöä tarjottiinkin seuran hallintaan edellyttäen, että seura ottaisi vastatakseen rakennusten kunnossapidosta. Kuva: Miika Nieminen 2010. Mikkeli-Seuran kokoelmat.
Kuva: Miika Nieminen 2010

Puhtaasti vapaaehtoistyön varassa toimivalle yhdistykselle ratkaisun tekeminen ei ollut mitenkään helppoa. Mutta kun kiinteistön kunto kartoitettiin ja se todettiin rungoltaan hyväksi, voittivat vihdoin uhkarohkeitten, asiasta innostuneiden näkemykset ne epäilyt, joita hankkeen yhteydessä luonnollisesti esiintyi. Kevätkokouksessa 28.4.1986 tehtiin päätös ottaa Elomaan talo - kuten sitä mikkeliläisittäin alettiin kutsua – seuran hallintaan ja hoitoon ja kunnostaa se kotiseututaloksi.

5.10.1986 allekirjoitettiin lehtori Taimi Elomaan ja Mikkeli-seuran välinen sopimus talon kymmenen vuoden käytöstä. Uusituilla käyttöoikeus-sopimuksilla Elomaan perheen kanssa on myöhemmin jatkettu yhteistyötä.

Vuonna 2008 Elomaan talossa tehtiin iso remontti, jossa remontoitiin keskeiset tilat mm. seinät, katto ja ovet. Remontti jatkuu tiloissa myös tulevina vuosina muiden tilojen mm. keittiön osalta. Talon kuntoa seurataan ja arvioidaan ja sitä hoidetaan vanhaa kunnioittaen. Mikkeli-Seura huolehtii myös siitä, että talon kalusteet ja tarvittava muu varustelu pysyy kunnossa ja on riittävä talon käyttäjiä ajatellen. Tervetuloa tutustumaan Elomaan taloon

MITEN ELOMAAN TALOA VUOKRATAAN?

Mikkeli-Seura vuokraa Elomaan taloa täysi-ikäisille erilaisten tilaisuuksien, kuten
* kokousten,
* perhejuhlien tai
* kulttuuritapahtumien pitopaikaksi.


Ohje Elomaan talon vuokraajalle (.pdf)

Elomaan talon vuokraaminen (Mikkelin kaupunki)

 

AV- JA TOIMISTOVARUSTEET:

Valkokangas
Dataprojektori (tilattava erikseen)
Runsaasti ylimääräisiä taitettavia tuoleja


TIETOA ELOMAAN TALOSTA

 




 

 

 

 

 

 

 

 


 


   

   
     Klikkaa kuvaa suuremmaksi

 

    MIKKELI-SEURA ry - Pirttiniemenkatu 21, 50100 Mikkeli        Muut yhteystiedot       Palautelomake sähköisesti       Linkkejä