|

|
|

|
 |
|
|
|
|
Mikkeli-Seuran säännöt

Tulostusversio

MIKKELI-SEURA R.Y:N SÄÄNNÖT
Nimi ja kotipaikka
1§
Yhdistyksen
nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä
nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki.
Seura
on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Tarkoitus ja toiminta
2§
Seuran
tarkoituksena on:
– työskennellä
toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten
olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi
alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden
pohjalta lähtien,
–
toimia
kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi
paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä
matkailun aloilla,
– olla
toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä sekä
–
syventää
asukkaiden kotiseuduntuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä
kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa.
3§
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi seura:
–
toimialueensa
asukkaiden etujärjestönä osallistuu aluetta koskevaan
suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon,
–
tekee
aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja viranomaisille,
–
on
yhteistyössä kotiseututyön keskusjärjestöjen, Mikkelin
kaupungin, kaupunginosaseurojen ja kylätoimikuntien sekä muiden
samoja päämääriä toteuttavien yhteisöjen kanssa,
–
suorittaa
ja tukee kotiseutua koskevaa tallennus-, tutkimus- ja
julkaisutoimintaa,
–
harjoittaa
museotoimintaa,
–
järjestää
kokouksia, luento- ja esitelmätilaisuuksia sekä muuta seuran sisäistä
ja ulospäin suuntautuvaa koulutus- ja tiedotustoimintaa,
–
järjestää
kotiseutupäiviä sekä muita juhla-, taide- ja viihdetilaisuuksia,
–
toimeenpanee
näyttelyjä, retkiä ja opintomatkoja,
–
edistää
asukkaiden omatoimisuutta ja tukee paikallista harrastustoimintaa,
sekä
–
pyrkii
muillakin samankaltaisilla tavoilla toteuttamaan seuran
tarkoitusperiä ja tavoitteita.
Jäsenistö
4§
Seuran
varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen sen tarkoitusperät ja säännöt
hyväksyvä henkilö, jonka seuran johtokunta jäseneksi hyväksyy.
Jäsenyys katsotaan alkavaksi siitä ajankohdasta, jolloin jäseneksi
ilmoittautuminen on hyväksytty.
Jäsen
on velvollinen suorittamaan seuran syyskokouksen määräämän jäsenmaksun.
Jäsenmaksu
peritään vuosittain liittymisvuodesta alkaen.
Seuran
kannattajajäseneksi pääsee jokainen oikeuskelpoinen yhteisö,
jonka johtokunta hyväksyy ja joka suorittaa seuran syyskokouksen määräämän
kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta
seuran kokouksissa.
Johtokunta
pitää seuran jäsenistä lainmukaista jäsenluetteloa.
Tällä
sääntömuutoksella ei loukata saavutettuja jäsenoikeuksia.
5§
Jäsen
voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle
tai puheenjohtajalle tai seuran kokouksen pöytäkirjaan.
Seuran
johtokunnalla on oikeus erottaa jäsen, joka toimii seuran sääntöjä
tai periaatteita vastaan tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen määräaikana.
Erotettu
jäsen voi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamisesta
tiedon saatuaan kirjallisesti valittaa päätöksestä seuran
kokouksella jättämällä valituskirjelmänsä johtokunnalle.
6§
Kunniajäsenekseen
seura voi johtokunnan esityksestä kokouksessaan kutsua henkilön,
joka huomattavalla tavalla ja pitkäaikaisesti on vaikuttanut seuran
tarkoituksen toteuttamiseksi.
Kunniajäsenellä
ei ole jäsenmaksuvelvoitetta.
Kokoukset
7§
Seuran
varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous. Kevätkokous
pidetään ennen maaliskuun loppua ja syyskokous loka-joulukuun
aikana. Lisäksi johtokunta voi tarvittaessa kutsua koolle ylimääräisen
kokouksen. Mikäli vähintään kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista
jäsenistä kirjallisesti vaatii ylimääräisen kokouksen
kutsumista koolle tietyn asian käsittelyä varten, johtokunta on
velvollinen toimittamaan kokouskutsun neljäntoista (14) päivän
kuluessa.
Seuran
kokouksen kutsutaan koolle syyskokouksen määräämällä tavalla.
Joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai
julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä
sanomalehdessä. Kokouskutsu on toimitettava vähintään seitsemän
(7) päivää ennen kokousta.
8§
Seuran
kokouksessa on äänioikeus jokaisella 15 vuotta täyttäneellä
kuluvan vuoden jäsenmaksun maksaneella varsinaisella jäsenellä. Päätökset
tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten
mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin
arpa.
9§
Seuran
kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
-
Valitaan
kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa.
-
Todetaan
kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
-
Käsitellään
edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.
-
Esitellään
edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja
päätetään tilien hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä
tilivelvollisille.
-
Päätetään
edustajien valitsemisesta Suomen Kotiseutuliiton
vuosikokoukseen.
-
Käsitellään
muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joissa johtokunnalle on
tehty esitys vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen
kokousta tai jotka johtokunta haluaa kevätkokoukselle esittää.
10§
Seuran
syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
-
Valitaan
kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa.
-
Todetaan
kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
-
Hyväksytään
seuraavan vuoden toimintasuunnitelma.
-
Määrätään
seuraavan vuoden jäsenmaksun suuruus.
-
Päätetään
johtokunnan jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista.
-
Hyväksytään
seuraavan vuoden talousarvio.
-
Valitaan
seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran
puheenjohtajaksi.
-
Valitaan
seuran johtokunnan varapuheenjohtaja.
-
Valitaan
jäsenet johtokunnan erovuoroisten jäsenten tilalle.
-
Valitaan
kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet tarkastamaan
seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa.
-
Päätetään
seuran kokouksen koollekutsumistavasta 7§:n määräämissä
rajoissa.
-
Käsitellään
muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista johtokunnalle on
tehty esitys vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen
kokousta tai jotka johtokunta haluaa syyskokouksessa esittää.
Johtokunta
11§
Seuran
toimintaa suunnittelee ja johtaa syyskokouksessa valittava
johtokunta, johon syyskokous valitsee vuodeksi kerrallaan
puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kahdeksi vuodeksi
kymmenen (10) muuta jäsentä, joista vuosittain eroaa puolet, ensi
kerralla arvalla.
Johtokunta
kutsuu sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt
vuodeksi kerrallaan.
Johtokunta
voi asettaa keskuudestaan juoksevien asioiden hoitamista ja asioiden
valmistelua varten 3-4 jäsenisen työvaliokunnan.
Johtokunta
voi asettaa avukseen sääntöjen edellyttämiä tehtäviä varten
sille vastuunalaisia pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia ja
jaostoja.
Johtokunta
kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt
varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään neljä jäsentä
sitä vaatii, ja on päätösvaltainen puheenjohtajan tai
varapuheenjohtajan sekä vähintään viiden jäsenen ollessa läsnä.
Nimenkirjoittajat
12§
Seuran
nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri,
kaksi yhdessä.
Talous
13§
Seuran
tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on jätettävä
tilintarkastajille vähintään neljätoista (14)
päivää
ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien on palautettava tilit
lausuntoineen johtokunnalle vähintään kolme (3) päivää ennen
kevätkokousta.
14§
Seuralla
on oikeus toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan avustuksia ja
lahjoituksia, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista
kiinteää omaisuutta, harjoittaa kustannustoimintaa, tavanomaista
kioskikauppaa ja kahvilaliikettä sekä asianomaisella tavalla
toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.
Sääntöjen muuttaminen ja seuran purkaminen
15§
Muutoksia
näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan seuran kokouksessa.
Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi tullakseen saatava vähintään
kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.
16§
Ehdotus
seuran purkamisesta on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä
seuran kokouksessa, joiden välillä tulee olla vähintään yksi
kuukausi ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava
kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4)
annetuista äänistä.
17§
Seuran
purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan
Mikkelin kaupungille käytettäväksi kaupunginhallituksen määräämällä
tavalla kotiseututoiminnan tukemiseen sekä huolehditaan seuran
museokokoelmien säilymisestä jonkin muun oikeuskelpoisen yhteisön
hallinnassa sen mukaan kun seuran viimeinen kokous päättää.
Nämä
säännöt käsitelty viimeksi Mikkeli-Seura ry:n kevätkokouksessa
28.3.2004
|
|
|
|
|
| | |